- Kilpailun nimi on Lahden Liittomylly ja se on Suomen Keilailuliiton virallinen kilpailu.
- Kilpailu järjestetään kerran vuodessa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Lahdessa ja sen järjestäjänä toimii Lahti-Bowling ry.
- Kilpailuun voivat osallistua Suomen Keilailuliiton alaiset paikallisliitot korkeintaan kahdella nelimiesjoukkueella.
- Alkukilpailussa keilataan kuusi (6) sarjaa eurooppalaisittain (ei tasoituksia).
- Loppukilpailuun selviytyy 20 parasta joukkuetta, kuitenkin vain yksi (1) joukkue samasta liitosta.
- Loppukilpailussa saa käyttää kaikkia alkukilpailuun osallistuneita keilaajia (enintään 8). Mikäli liitto on osallistunut alkukilpailuun yhdellä joukkueella se saa nimetä kaksi (2) varamiestä, joille ei kuitenkaan taata mahdollisuutta osallistua alkukilpailun henkilökohtaiseen kilpailuun.
- Loppukilpailussa on joukkueilla oikeus suorittaa yksi pelaajavaihto yhden sarjan aikana.
- Joukkueet on nimettävä ennen kunkin ottelun alkua, vaihtopelaajaa ei kuitenkaan tarvitsee nimetä.
- Kilpailussa noudatetaan SKL:n liittovaltuuston 1.6.1985 hyväksymiä liittomyllyn kilpailusääntöjä.
- Lahti-Bowling jakaa kolmelle parhaalle joukkueelle liittonsa mitaleja niin monta, kuin sijoittuneet liitot ovat käyttäneet pelaajia loppukilpailupäivänä. Erikoispalkintoja järjestäjä saa jakaa harkintansa mukaan.
- Kiertopalkinnon saa omakseen se liitto, joka ensiksi voittaa kolme kertaa tai se jolla on viiden vuoden jälkeen eniten voittoja. Jos voitot ovat tasan, voittaja on se joka on useammin ollut loppuottelussa. Jos nämäkin ovat tasan voitta on se jolla on suurempi yhteenlaskettu loppuottelujen pistemäärä. Lopuksi ratkaisee loppuottelujen tasaisemmat tulokset.
- Ilmoittautuminen Lahden Liittomyllyyn on oltava kirjallinen, joka on sitova ja sen on oltava perillä määräaikaan mennessä. Ilmoittautumisen määräaika ilmenee kunakin vuonna kilpailukutsussa.
- Aloitteen tähän Liittomyllyyn on tehnyt Lahden Keilailuliitto ry.
|
|
|
Viimeksi päivitetty ( 23.10.2007 )
|